Intia ihastuttaa (juuri nyt): alkuhuumailua Kolkatan melskeestä

Intialaiset taksit ovat sympaattisia. Söpöjä, melkein aina keltaisia, ne pörisee ja sammuilee liikennevaloihin.

Intia. Se ei vedä sanattomaksi, päinvastoin: sanoja olisi nyt liikaa, enkä osaa asetella niitä. 

Olen ollut Kolkatassa kolme yötä. Tunteiden kirjo näiden päivien välillä - jo pelkästään yhden päivän aikana - on ollut vaihteleva, laaja, värikäs. Tämä paikka pakottaa kohtaamaan, näkemään ja tuntemaan sellaisia asioita, joilta ehkä mielellään sulkisi silmänsä.

Mutta myös ihastumaan, hämmästymään, nauramaan ja mikä tärkeintä: innostumaan niin paljon, ettei malta nukkua, kun odottaa seuraavaa päivää niin kovasti.

Intia on valloittava.

Olen juonut liikaa chaita (toinen syy, miksi nukkuminen on ollut hankalaa). Teen uskomaton maku ei ole ainut syy, miksi litkin sitä liikaa: chain keittäminen näyttää niin kiehtovalta, että sitä jää tuijottamaan lasittuneena. Siihen kuuluu avotuli, muutama kattila, kourallisia mausteita, sokeria, litroja maitoa, useita siivilöintikertoja, hämmästyttävä näppituntuma. Ja se on aina hyvää, mutta joissain paikoissa erityisen hyvää (Park Streetin ja Esplanaden lähettyvillä Saima Tea Center, menkää, siellä on maailman miehekkäin ja juroin intialainen teenkeittäjä, joka tekee uskomatonta chaita, ja siellä on uskomaton tunnelma, ja ja ja... No, menkää.)

Saima Tea Center

Chai juodaan pienistä savikipoista, jotka paiskataan yleensä maahan sirpaleiksi teehetken päätteeksi.

Olen ihmetellyt kulkukissoja, -koiria, -sikoja. Ihastellut naisten värikkäitä mekkoja, kankaita. Katsellut oranssien täplien koristamia otsia. Haistellut suitsukkeiden tuoksuja, haistanut vahingossa yököttävimmät lemut. Syönyt parempaa ruokaa kuin koskaan ennen.

Miettinyt, miten missään maailman kolkassa jolkottelee miehiä ilman kenkiä kärryt perässään, joissa istuu tyytyväisenä rikkaampia ihmisiä, joilla on varaa maksaa tällaisesta kyydistä. 

Voinut muuta kuin hymyillä, kun pieni tyttö kellahti suuren riisisäkin päälle nauramaan maha kippurassa. En ole koskaan nähnyt lasta nauravan niin ... suuresti, täynnä riemua, aitoa huvitusta.

Menettänyt hermojani ja varmaan tärykalvoni liikenteen takia. Nää vääntää autojen ja mopojen tööttien voluumit kaakkoon, eikä kyllä säästele sen käytössä. Töööttötöötötötöööötttöööööööööööt!!

Nähnyt alttarin, jossa uhrataan vuohia joka aamu. Puhveli vain kerran vuodessa. 

Ihmetellyt uskontoja.

Kali Temppeli. Sisällä ei saanut kuvata. Kuvassa osa altaasta, jonka vesi tulee pyhästä Ganges-joesta. Ihmiset peseytyvät siinä, ennen kuin menevät temppeliin rukoilemaan.

Ymmärtänyt ehkä osittain, miksi ihmiset tulevat tänne "etsimään itseään": täällä katoaa jostain syystä ulkonäköpaineet, muiden odotukset, tarve olla ylipäätään mitään. Kun ei ole median luomia paineita tai odotuksia miltään taholta, kun oleminen sinuna itsenään on tärkeintä, on helppo keskittyä siihen mikä itselle tosiaan on tärkeää. 

Törmäsimme herttaiseen pappaan, joka kulki kyyryssä eikä kyennyt puhumaan. Hän kirjoitutti meille viestin: "Visitor, God bless you and your home here. They everywhere! Thank you." Ostimme hänelle kupin chaita.

Ihmiset ottavat vastaan hyvin, lämpimästi, kiinnostuneesti. Joskus tuo kiinnostus vaivaannuttaa, yleensä pitkiksi venyneiden kuvaussessioiden aikana ("Can I take picture with you!" ja sitten sitä mennään, kun kuvaan haluaa kaikki kaveritkin, ja paikalle pysähtyneet ihmiset, ja heidän kaverit...)

Ganesha-tatuointini löysi mantransa intialaisen pojan kädestä!

VR saa jatkossa myöhästymiset minulta anteeksi: ainakin lippujen osto on nopeaa suorittaa. Täällä se on operaatio johon vaaditaan täytettyjä lomakkeita, passit, keskustelut virkailijan kanssa ja onnea, ettei jonoa ole liikaa: me menimme juna-asemalle tunti ennen sulkemisaikaa, ja meidät meinattiin käännyttää pois, sillä meitä ennen oli jonossa kuusi (6!) ihmistä. Ei kaikkia kerkiä käsitellä!

Osa luovutti jonottamisen suhteen, joten me sinnikkäät pääsimme sittenkin ja saimme liput junaan.

Joka muuten lähtee pian, ja kohti Varanasia. Odotan Varanasia uskomattoman paljon. Aiomme viipyä siellä viikon, tai kaksi. Katsoo nyt. Rauli aikoo opiskella hindiä, minä etsin joogaopettajan.

No niin, nyt on aika lähteä. Ensimmäinen junakokemukseni Intiassa odottaa!