Herään kovaakin kovemmalta sängyltämme, joka on kyhätty jonkinlaisesta verkkoaidasta ja littanasta petauspatjasta. Sängyn pohjan verkon voi tuntea selässään "patjan" läpi. Lihava sumopainija tuijottaa minua GoPro-kamera otsallaan ja kysyy "wanna make a movie?", onneksi vain seinämaalauksessa, mutta tuon kuvatuksen alla on liian hämärää nukahtaa, nukkua ja herätä.
Olemme majoittautuneet Thaimaan matkamme viimeisiksi öiksi Bangkokin Overstay -hostelliin, joka on tunnettu kaupungin UG-kulttuurin keskuksena, keikkapaikkana ja kenties koko kaupungin halvimpana hostellina. Sänkypaikan dormista saa 125 bahtilla (~3,20€), oman huoneen 250-300 bahtilla. Me otimme jälkimmäisen, eli pääsimme 150 bahtilla/naama (3,90€).
"I think it's not a good idea to sit on that chair. It's full of termites and they gonna eat you", näillä sanoilla minua neuvotaan siirtymään hostellin taidehuoneesta muualle kirjoittamaan. Ilmeisesti jotkut ihmisiä napostelevat öttiäiset ovat vallanneet taidehuoneen pöydän ja tuolit. Tämä on harmi, sillä olin suunnittellut korjaavani rikkinäiset vaatteeni taidehuoneen ompelukoneella. Siirryn koneen, kirjaläjän ja kahvikuppini kanssa hostellin katolle ötököitä pakoon (olen saanut kärsiä niiden puremista jo tarpeeksi - jalkani ovat puremista laikukkaat, yksi varpaistani on mennyt jonkun puremasta ruvelle ja joka paikka kutiaa).
Taide on tässä hostellissa vahvasti läsnä. Jokainen saa toteuttaa itseään joko musisoimalla, musiikkia kuuntelemalla, seinille maalailemalla tai vaikka kangastilkkuja yhteen ompelemalla. Minä piirsin nuuskamuikkusen huoneemme seinään.
Jokaiselle tuntuu olevan tilaa ja vapautta toteuttaa itseään, olla oma itsensä. Se viehättää, vaikka huoneet ehkä eivät. Meidät on otettu hyvin vastaan niin henkilökunnan kuin muidenkin yöpyjien toimesta. Täällä on mahdotonta olla luomatta uusia kaverisuhteita, eikä kukaan varmasti jää yksin.
 |
| #keeptheoverstayalive ! |
Toissailtana täällä oli ensimmäiset bileet sitten kahteen kuukauteen - kuninkaan kuoleman johdosta maa on ollut juhlintakiellossa suruajan vuoksi. Esimerkiksi bilekiellon, poliisin ratsian ja muun vainonnan vuoksi Overstay on taloudellisesti hieman huonossa jamassa. Näillä kyseisillä juhlilla koitettiin kerätä rahoja kasaan, että meininki pysyisi elossa ja talo kasassa. Ettei poliisit sulkisi paikkaa.
Tarjolla oli safkaa, tukan leikkuuta, bändejä ja esimerkiksi ilokaasua - ilmapiiri oli pirteä, vauhdikas, mukaansa tempaava, ihmiset olivat hyvällä tuulella mutta kukaan ei överikunnossa, vaikka itsekin hiippailin ylhäällä vielä aamuneljältä. Tuntemattomat halailivat ja pyysivät tanssimaan, ihmiset pomppivat ilman kenkiä ja kaikki höpöttivät keskenään. Vaikken tunne täältä ketään, täällä tuntee kuuluvansa joukkoon. Ilmapiiri on niin tiivis ja joukkoon helppoa sopeutua, edusti sitten mitä tahansa. Välillä tuntui, että on juhlimassa tutussa kaveriporukassa, vaikka kukaan ei ollutkaan ennestään tuttu.
Eräs esiintyjistä, Yoshitake Expe, oli todella mielenkiintoinen: Japanissa hyvin arvostettu kitaristi, joka tarinan mukaan haistatti aikoinaan "vitut" kaikille, eikä soita nykyään rahasta, vaan omasta halusta alakulttuurimeiningeissä. Kitarasoolot olivat kummia, parhaalla mahdollisella tavalla.
Ihmiset ja heidän tarinat kiehtovat aina. Ne ovat oikeastaan mielenkiintoisin osa koko reissausta: kuulla kuinka ranskalainen kävi seitsemän vuotta sitten Bangkokissa, rakastui ja jäi tänne, elättäen itsensä keikkoja järjestämällä. Saada vinkkejä Intiassa pitkään majailleelta mieheltä - yleensä tällaiset vinkit ovat siistempiä kuin yksikään netistä tai Lonely Planetista luettu juttu...
Jutella kiinalaisen miehen kanssa, joka ei osaa sanaakaan englantia, mutta meillä on elekieli sekä ihmeellisen nykytekniikan vuoksi kääntäjäsovellus (taas tullaan siihen, että kuka tahansa voi lähteä maailmalle, vaikka kielitaito olisikin oikeasti täysin nolla!)
Kyseinen kiinalainen mies - jonka nimeä en koskaan kuullut - oli ensimmäistä kertaa maailmalla. Ja täysin yksin. Hän ei tiennyt mihin mennä seuraavaksi Bangkokin jälkeen, kuulemma jonnekin, jonne olisi halpaa matkustaa. Ilmeisesti Pakistan oli hänelle lähes ainoa vaihtoehto, sillä hän pelkäsi, että hän ei joko a. pääsisi mihinkään muualle tai b. häntä vihattaisiin väkivaltaisuuteen saakka muissa maissa (tämän hän elehti riehumalla sormista muodostetun pyssyn kanssa ja huutamalla "BUMBUM!" ja lisäämällä sen jälkeen "because I'm chinese").
Tästä kiinnostuneena yritin googlettaa, että mitä hässäkkää esimerkiksi Indonesialla - jota koitimme ehdottaa miehen seuraavaksi maaksi - ja Kiinalla oikein on, mutta en löytänyt mitään mikä estäisi oikeasti kiinalaisten matkustamisen Indonesiaan. Maiden diplomaattiset suhteet ovat olleet poikki parikymmentä vuotta (noin 70-90-luvulla), mutta nykyään yli puolet indonesialaisista näkevät kiinalaiset positiivisessa valossa (lähde) eikä maiden välillä matkustelussa pitäisi olla ongelmaa.
Joka tapauksessa, tuosta kyseisestä keskustelusta tuli taas liian etuoikeutettu ja sitä kautta kiitollinen olo. Suomen passilla kun pääsee lähes mihin vain ilman kummoisia kuumotteluja.
Tuon hämärän juhlinnan ja musiikin täyteisen illan jälkeen painuin pikkutunneilla pehkuihin, en saanut nukuttua riitelevän pariskunnan vuoksi, kävin huikkaamassa heille ärtyneenä että olkaa nyt jooko hiljaa kello on neljä aamulla, jonka jälkeen he onneksi olivatkin ja pääsin rauhassa unten maille. Hostellit ihastuttaa ja vihastuttaa.
Aamulla huuhdoin tulojaan tekevän krapulan pois kylmällä suihkulla ja koin suurta ahdistusta Bangkokista. Koko kaupunki vitutti ja ahdisti, ei kiinnostanut lähteä mihinkään. Kaikki tuntui niin suurelta ja mahdottomalta, en tiennyt mistä taas aloittaa kaupungin tutkiminen. Tuntui, että vaikka alottaisin mistä, en silti voisi nähdä mitään, koska suureltakin tuntuva alue on todellisuudessa olematon pintaraapaisu ja vain yksi osa kaikkea.
Hyppäsin kuitenkin bussiin (Bangkokissa kannattaa suhailla busseilla - ostakaa bussikartta ja lähtekää tutkimusmatkalle. Yllättävän helppoa vaikka kaupunki onkin jättimäinen sekasorto kaikkea mahdollista!) Otin suunnakseni Soi Phetchaburin katuruokamarkkinat.
Kun jäin bussista, en voinut kuin katsella taivaalle kohoavia rakennuksia, liikennettä, joka menee kolmessa kerroksessa (aluksi katutasolla, sitten katujen yllä sillan kaltaiset tiet ja vielä näiden yläpuolella taivasjuna - SkyTrain, jota en ole kerinnyt testata). Mielikuvitus alkoi laukata scifi-leffoissa ja futuristisissa maalauksissa. Olen kaupunkimatkannut niin vähän, etten voi muuta kuin hämmästellä tällaisessa yli kuuden miljoonan asukkaan jättiläiskaupungissa. Matkat miljoonakaupunkeihin tuntuvat matkoilta ajassa eteenpäin - olen nähnyt tällaista vain elokuvissa.
 |
| Mooses Kingin futuristinen ajatus vuonna 1908 siitä, miltä New York tulisi näyttämään tulevaisuudessa. |
Parasta on mennä ruokakojulle ja valita vain jotain miettimättä tarkemmin, että mitä se on. Suomessa en syö juurikaan eläinkunnan tuottehia (itseasiassa suoritan hidasta siirtymistä kohti vegaaniutta, mutta totesin sen olevan haastavaa reissussa, jos haluaa tutustua maan ruokakulttuuriin perinpohjaisesti. Eli syön täällä mitä eteen tulee. Indonesiassa kasvissyöjän oli helppoa elellä, Thaimaassa homma tuntuu vähän haastavammalta.) Eilen maistoin hyvää ankkaa ja palmun sydäntä, joka oli keitetty kanan sisäelinten, esimerkiksi sydämen kanssa. Sisäelimiä en uskaltanut maistaa, mutta iloitsin siitä, että täällä ihmiset ainakin käyttävät koko eläimen. Mitään ei heitetä hukkaan.
 |
| Vajaa euron annos katukojusta, ekalla lautasella nuudelia ja esimerkiksi tofua, makkaroita sekä yrttejä (ja kai jotain mereneläviä), seuraavalla lautasella ihan ylihyvä liemi. En tiedä mitä nuo ruskeat ankeuttajan näköiset asiat ovat. |
 |
| Soi Phetchaburin katuruokameininkiä |
 |
| Soi Phetchaburi |
 |
| Soi Phetchaburi |
 |
| Soi Phetchaburi |
Tänään on viimeinen päivämme Thaimaassa. Aiomme piipahtaa pilvenpiirtäjien keskelle ja etsiä käsiimme toisen hyvän katuruokamestan. Muuten päivä koostuu lähinnä Intian Lonely Planetin selaamisesta, viime hetken valmisteluista ja jännäröinnistä, koska huomenna se päivä koittaa! Pääsen Intiaan, jonne olen haaveillut pääseväni siitä saakka, kun ymmärsin kaukomatkailun mahdollisuuden, tein ensimmäisen aurinkotervehdykseni, tutustuin Aasian uskontoihin ja eksyin matkablogeihin, jossa kerrottiin hurjia tarinoita Intian ja Nepalin seuduilta.
Kohta mäkin olen siellä! Ja kirjoitan toivottavasti tänne jotain yhtä jänskää, mitä olen itse vuosia sitten lukenut...
Siihen saakka heippahei! Loppuun vielä suloisimmat thaikkukisut!
 |
| Meidän hostellin söpöin ja pienin asukas <3 Kiipesi syliin leikkimään hiuksilla ja koruilla. Se asuu seinän sisällä äitinsä kanssa. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti